Todellinen musikaalien herkkupala, täynnä höyheniä, glitteriä ja paljetteja, räjäyttää Arena-näyttämön huimaan menoon. Neil Hardwickin ohjaama musikaalikomedia LAINAHÖYHENISSÄ on monille tuttu mm. amerikkalaisena elokuvaversiona Lainahöyhenissä tai Broadwayn musikaalihittinä La Cage aux Folles. Luvassa on todella häikäisevä show, näyttäviä tanssinumeroita, ihana tarina, romantiikkaa ja ennen kaikkea riemastuttavaa huumoria. Yökerhomaailmaan sijoittuva musikaali esittelee Santeri Kinnusen ja Pertti Koivulan pariskuntana, joiden poika suunnittelee avioliittoa äärikonservatiivisen senaattorin tyttären kanssa.
Tämä näytelmä tehdään kaikille, jotka rakastavat hyvää tarinaa, romantiikkaa ja naurua, jossa piilee kirkas kyynel. Lyhyesti kerrottuna kysehän on pariskunnasta, josta Georges omistaa yökerhon St. Tropez’ssa, ja Albin esiintyy kerhon suurimpana kabareetähtenä. Kaikki on hyvin, kunnes Georgesin poika tulee ja ilmoittaa menevänsä naimisiin rakastamansa tytön kanssa. Siihen isällä ja isän puolisolla, taiteellisesti ja naisellisesti herkällä Albinilla ei ole mitään sanomista. Mutka matkaan tulee siitä, että tulevan morsiamen isä on äärikonservatiivinen senaattori, jolle ei voida missään tapauksessa paljastaa pojan vanhempien olevan homomiehiä. Seuraa itkua ja hammastenkiristelyä, ja Albin suostuu lopulta esittämään naista ja karsimaan homomaneereitaan. Enempää juonesta emme paljasta tässä vaiheessa.
Aikataulu lauantaina 11.2.
klo 14.00 Lähtö Vanhalta Kirkolta Tampereelta
Klo 16.30 Ruokailu ravintola Töölönrannassa.
Klo 19.00 Lainahöyhenissä -musikaali kaupunginteatterin Arena -näyttämöllä
Näytös kestää 2 tuntia 40 minuuttia.
Takaisin Tampereella olemme puolen yön maissa.
Hinta: 50,- /henkilö
Varaa paikkasi pian, sillä paikkoja on rajoitetusti. Kerro varauksen yhteydessä mahdollinen
ruoka-aineallergia.
Ilmoitaudu tapahtumaan klikkaamalla tästä!








