Juha Turunen jatkaa puheenjohtajana

Juha Turunen jatkaa Tammerkosken Yrittäjien puheenjohtajana.

 

Tammerkosken Yrittäjien syyskokouksessa tiistai-iltana valittiin Juha Turunen toiselle puheenjohtajakaudelle vuosiksi 2012 ja 2013. Samassa yhteydessä hallitus myös uudistui osittain. Uuden säännön mukaan hallituksen jäsenet ja puheenjohtaja voi toimia peräkkäin enintään 6 vuotta . Hallituksen erovuorossa olleet pitkäaikaiset jäsenet Merja Lintervo, Kari Siren, Heini Niklas-Salminen ja Tuula Tikkanen luovuttivat näin paikkansa uusille jäsenille. Uusiksi jäseniksi valittiin : Petri Nygren, Noora Juusela, Janne Haapakari  ja Hannele Hietikko.

Syyskokouksen jälkeen vietettiin sisustusiltaa kuunnellen ajankohtaista trendeistä, sisustuksesta ja valaistuksesta hyvän ruuan ja juoman merkeissä. Tampereen Iskun toimitilat sammonkadulla antoivat tähän erinomaiset edellytykset ja taisi samalla päätyä muutama huonekalukin osallistujien ostamaksi smiley

 

 

Liity jäseneksi!

Kuninkaankaupunki.fi
Keskustori.fi

Viikonvinkit.fi - Ilmoita ilmaiseksi!